Helsingin Viherportti Oy
Portin kautta pihaan
 Yksityisille
Pihakasvillisuuden hoito

Keväällä suoritamme puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset sekä pensaiden alasleikkaukset ja lannoitukset.
 
Hoidamme ryhmäruusujen ja perennojen kevät- ja syyskunnostukset sekä lannoitukset ja tuholaistorjunnat. Putsaamme pihat lehdistä ja neulasista.
 
Kesällä hoidamme pensasaitojen leikkaukset ja syksyllä leikkaamme jälleen pensaita ja puita.
 
Pyydä tarjous!

Neuvonta- ja suunnittelupalvelut

Kaipaatko muutosta pihaasi tai et tiedä miten sitä hoitaisit ? 
Silloin kannattaa tilata neuvontakäynti, jonka aikana käydään läpi pihan kasvillisuus ja sen hoito sekä haetaan ratkaisuja mahdollisiin ongelmakohtiin. Käynnistä toimitetaan tilaajalle kirjallinen muistio.
 
Tarjoamme myös opastusta puutarhan hoitoon.  Käynnin aikana voimme leikata yhdessä puut ja pensaat, jakaa perennapenkin tai kunnostaa nurmikon. Samalla tulee pihan työt tutuiksi ja saatte hyödyllistä tietoa puutarhanhoidosta. Tarvittaessa laaditaan hoitosuunnitelma kolmelle tai viidelle vuodelle.
 
Meiltä saa apua myös uuden pihan rakentamiseen ja suunnitteluun tai vanhan kunnostamiseen.
Käynnillä opastetaan mitä voi tehdä itse ja mihin vaiheisiin kannattaa hakea apua. Kartoitetaan yhdessä millainen piha sopisi juuri teidän käyttötarkoituksiinne parhaiten.
 
Varsinainen pihasuunnitelma voidaan tehdä uuteen tai vanhaan pihaan. Suunnittelussa tilaajan ja suunnittelijan yhteistyö on tärkeää, jotta pihasta saadaan käyttäjän tarpeisiin sopiva kokonaisuus.
 
Pihasuunnitelma tehdään cad-pohjaisella suunnitteluohjelmalla ja se sisältää pihan toimintojen, materiaalien ja kasvillisuuden suunnittelun määräluetteloineen. Suunnittelu aloitetaan käynnillä jolloin kartoitetaan piha ja tilaajan tarpeet. Tämän mukaan tehdään tarjous suunnittelusta ja työ aloitetaan sovitun mukaisesti. 
 
Suunnitelmia tehdään sekä rivi- että omakotitalojen pihoille.
 
Pihojen kunnostus ja hoito

Hoidamme vanhojen istutusten uusinta- ja kunnostustyöt kokonaisudessaan. Rakennamme kokonaan uuden istutusalueen tai kunnostamme ja rajaamme vanhan.
 
Vanha nurmikko voidaan uusia kokonaan tai parantaa ilmastoimalla, lisäämällä uutta multaa ja lannoitteita.
 
Teemme mullanlisäykset istutusalueille ja erilaisten katteiden levitykset.  
 
Toteutamme uusien tonttien kaikki kasvillisuustyöt.  Nurmikot ja istutukset kasvualustoineen ja kasveineen. 
 
Meiltä voi tilata piha-alueen kaikki hoitotyöt. 
Hoito voi olla kertaluontoista, koko kesän jatkuvaa tai esim. lomamatkan ajan tehtävää pihanhoitoa. Leikkaamme nurmikon, hoidamme kukat ja perennat, kitkemme rikkakasvit ja hoidamme muut sovitut työt.
 
Kasvit ja muut materiaalit

Toimitamme kesä- ja syyskukat, perennat, pensaat, puut, mullat, lannoitteet, katteet, siemenet, työkalut ja muut tarvitsemanne  tarvikkeet suoraan pihallenne. 
 
Voitte tilata perennapenkin tarvikkeineen tee se itse periaatteella. Kokonaisuus voi sisältää suunnitelman ja toteutukseen tarvittavat tarvikkeet ja ohjeet. 
Pyydä tarjous suunnitelman yhteydessä ja toteuta perennapenkki itse.

Piharakentamisen kilpailuttaminen ja valvonta
 
Pihasuunnitelman ollessa valmis on sille löydettävä toteuttaja. 
Hoidamme tarjouspyynnöt ja kilpailuttamisen puolestasi ja valvomme että rakentaminen sujuu sopimuksen mukaisesti. 
 
Huom. 
Kilpailutus ja valvonta myös muiden suunnittelemille pihoille.